Olivo Bistro & Bar – Tietoja
Tärkeimmät ominaisuudet
Keittiö
Tunnelma
Ateria
Ravintolan palvelut
Syö ulkona. Kerää pisteet.
Varaa pöytä netissä ja ansaitse rahaa Quandoo Kanta-asiakaspisteillä! Jokainen 1 000 pisteen potti on 10€ arvoinen.
Sinulla on jo 1 000 pistettä? Lunasta ne nyt.
Sinulla on jo 1 000 pistettä? Lunasta ne nyt.
Kun olet löytänyt täydellisen annoksen ja olet vastuussa ravintolavalinnasta
Varaa pöytä ja käy herkuttelemaan!
Kaikki tarpeellinen tieto ravintolasta Olivo Bistro & Bar
Olivo Bistro & Bar on rento lounas- ja illallispaikka Porin keskustassa, Scandic-hotellin yhteydessä. Olivossa herkutellaan mutkattomilla, skandinaavisen ja eurooppalaisen keittiön ruuilla. Hyvän maun takeena ovat tuoreet raaka-aineet, joita hankitaan aina mahdollisuuksien mukaan suomalaisilta tuottajilta. Niinpä aineksina voi olla esimerkiksi kotimaista lihakarjaa ja riistaa sekä Suomen vesistöissä kasvaneita kalalajikkeita. Monipuolinen lounas tarjoillaan arkipäivisin buffetista. Illallisannokset salaateista sandwicheihin ja pastasta pihveihin ovat simppeleitä mutta maukkaita. Burgereihin kuuluu klassikkojen lisäksi oma versionsa mehevällä beyond-kasvispihvillä. Illallisen voi myös jakaa ystävien kesken valitsemalla naposteltavia alkupaloista ja sitten muutaman pääruuan valinnaisine lisukkeineen ja kastikkeineen. Jälkiruuat sinetöivät aterian makeasti, ja päälle maistuu Reilun kaupan kahvi. Ravintolaan katetaan tarjolle päivittäin myös Scandicin runsas aamiainen.
Usein kysytyt kysymykset
Voinko maksaa luottokortilla ravintolassa Olivo Bistro & Bar?
Onko ravintolassa Olivo Bistro & Bar pysäköintitilaa?
Miltä kuulostaisi pöytävaraus ravintolassa Olivo Bistro & Bar?
Miksi kohteesta Olivo Bistro & Bar puhutaan niin paljon? Erinomainen eurooppalainen ruoka sekä juomat saavat asiakkaat palaamaan yhä uudelleen kohteeseen Olivo Bistro & Bar. Olivo Bistro & Bar sijaitsee alueella Keskusta, Pori, ja tarjoilee annoksia kuten skandinaavinen. Katso, miten Olivo Bistro & Bar erottuu muista kaupungin Pori paikoista ja varaa pöytä vaikka heti ja nauti ravintolaelämyksestä.